Take time to enjoy the simple things in life.

Sunday, May 13, 2012

Koirista ja äideistäkin



Meillä on aina ollut saksanpaimenkoiria. Ensimmäinen oli vanhemmillani jo ennen syntymääni, ja myöhemmin meillä oli usein kaksi kerrallaan. Hetken jopa kolme. Se se vasta oli mahtava jengi:)
 Itse olen valitettavasti allerginen ja sen jälkeen, kun muutin pois kotoa, en ole voinut koiraa itse pitää. (Kaikkia mahdollisia rotuja olen kokeillut hoitaa.)  Se harmittaa kovasti. 
Onneksi siskoni otti alkuvuodesta ensimmäisen oman koiransa. Elle neiti on kohta puolivuotias. Siskoni oli eilisen päivän reissussa, joten olin luvannut käyttää Elleä lenkillä. Meillä on mukava metsäreissu valkovuokkojen ja kohta kukkivien kielojen keskellä. Kunpa itsekin voisi pitää koiraa.

Tänään sitten vuorostaan äitienpäivä. Se tarkoittaa minulle ruusujen viemistä hautausmaalle. Toivon, että tämäkin päivä saa vielä jonakin päivänä iloisemman merkityksen oman äitiyden kautta. Siihen asti se lienee kyynelillä kostutettu.

2 comments:

  1. Onpas Elle jo ISO tyttö! Olitte eilen ajatuksissa <3 Kohta nähdään! -M

    ReplyDelete
    Replies
    1. Elle tosiaan kasvaa silmissä :)
      Pian nähdään, kivaa:)

      Delete